FM Mauri Junttila
Elokuun 2019 tarinaani
Usein elokuussa säät ovat vielä mukavia ja kauniita ja usein kesäisen lämpimiä. Valoakin piisaa vielä. Tosin Lapin yöttömät yöt alkavat jo olla tältäkin kesältä ohitse.
Monien maatalojen isännät ja muut talojen väet lopettelivat ennen vanhaan kuivanheinän tekojaan usein vielä elokuun alussa. Elokuussa nähtiin ja koettiin vanhaan aikaan miellyttävänä odotetun uuden satokauden alku. Luonnossa kasveineen ja eläiminineen oli myös paljon nähtävää ja toimintaa meidän seurata. Monilla muuttolinnuilla oli jo poikasia istuskelemassa sähkö – ja puhelinlangoilla.
Elokuussa edelleen hillasoille
Esimerkiksi metsien hillat ovat silloin vielä erityisesti varjoisilla suo – ja tiheillä puustopohjaisilla kasvupaikoilla kypsymässä, valmistumassa, parhaimmillaan. Olipa meillä ennen vanhaan poimia myös metsien mieluisia mustikoita ja muitakin marjoja. Puolukoitakin saattoi alkaa olla jo paikka paikoin poimittaviksi.
Aikaiset peltojen ohraviljalajikkeet alkavat kypsyä korjattaviksi pois pelloilta jo elokuulla. Monien maatalojen emännät keittivät niinä vanhoina aikoina maistuvaa uutisohrapuuroa ja leipovat väelleen maistuvaa uutisrieskaa elokuulla.
Monenlaisia makoisia maistuvia marjakeittoja oli meillä syödä massumme täyteen elokuun marjoilla. Mansikoitakin tuli vielä paljon lisää elokuulla. Elokuussa on runsain mitoin luonnonmarjoja ja puutarhaojen sekä eri kasvimaiden marjoja.
Venepakolaiset
Amerikkalaisen tv:n ja elokuvaviihteen ”rivollimiehet ja lännenmiehet” ovat aina olleet sotaisaa sakkia. Aina he ovat sotimassa jossain päin maailmaa. Se oli 1970 – luvun loppua, kun Suomeen alkoi tulla ns. venepakolaisia kaukaisesta Vietnamista. Heitä tuli meille myös kauas pohjoiseen jopa Muhokselle saakka.
Erikoisempaa väkeä olivat he venepakolaiset meidän hiljaisten, rauhallisten paremmin eleettömien suomalaisjurrien keskuudessa. He olivat ketterästi, nopeaan ja vilkkaasti liikkuvia, elehtiviä pienehköjä tummahipiäisiä ulkonäöltään kauniita ihmisiä. Siihen kiinnitettiin silloin niinä vanhoina aikoina huomiota, että ahkeria venepakolaiset olivat.
Heidän ahkeruudestaan voi nostaa esille, että he alkoivat kerätä ketterinä ja ahkerina metsämarjoja metsistämme ja soiltamme. He alkoivat kerätä metsämarjoja, jotka muuten olisivat todennäköisesti saaneet jäädä rauhassa mätänemään metsiimme.
Erikoista oli silloin venepakolaisten marjojen perässä kulkemiset. Jopa, Muhoksen olutkuppiloiden monien kaljamukien, – tuoppien äärellä he puumivat, että nyt meiltä menee marjat metsistä ja hillat soilta! Kauheaa se on!
Niinä aikoina huomattiin, kun liikuttiin aamusella Muhoksen ja Oulun väliä, että siellä täällä vilkkaasti liikennöityjen moottoriteiden varsilla, oli heitä vietnamilaisia venepakolaisia valtavien marjasaavilastiensensa kanssa. Me menivät arvokkaiden marjalastiensa kanssa kaupalle Ouluun.
Oulun kauppatorin luona oli ollut kauan ja oli edelleen niinäkin aikoina vilkas marjojen ostopiste. He ostivat siellä myös perinteisiä kotiemme ryytimaidemme marjapensaiden marjoja, jos niitä sattui myyntiin asti olemaan. Joskus kävin sitä asiaa siellä kokeilemassa.
Marjojen poimijoita
Kovasti ja paljon parempaan muuttui niinä aikoina, joka päivää elettävä aika meille suomalaisille. Puhuttiin, että oli lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Esimerkiksi liikkumisessa auttaneet henkilöautot uudistuivat, parantuivat ja lisääntyivät. Elintasokin hyvine asuntoineen ja taloineen nousi rajusti meillä suomalaisilla.
Niiden aikojen monien ylivoimaisten suomalaisurheilijoiden menestys maailmalla nostatti myös meidän suomalaisten rintaa. Suomalaiset naiset ja miehet kulkivat komeasti voitosta voittoon olympialaisissakin. Muussakin kuin yleisurheilussa me vain voitettiin niinä aikoina.
Maantiet myös parantuivat ja lisääntyivät rajusti niinä vanhoina aikoina. Esimerkiksi Oulujoen pohjoispuolella ja eteläpuolella kulkivat Oulujokea myötäillen erinomaiset, hyvät nopeasti liikennöitävät moottoritiet. Myös talvisin huolehdittiin maanteidemme kunnosta hyvin. Maanteiden varsille rakennettiin lukuisasti hyviä pyöräteitä. Sekin oli hyvä ja miellyttävä asia.
Tuli niinä aikoina paljon uusia hyviä kyläteitä ja kauas syviin metsiin ja erämaihin kulkevia hyväkuntoisia metsäautoteitä. Erämaissa risteilevät tiet kulkivat kaikkialle. Hyvä niitä oli myös meidän marjastajien kulkea autoillen, polkupyörillä ja kävellen.
Lapsena ja nuorena maaseudun kodeissamme kuljettiin kesäisin metsämarjojen perässä metsissä. Niin olivat kulkeneet esimerkiksi myös muhoslaiset Arolan Aimo, Laihialan Valtu, Kylmäsen Reino ja alkujaan tyrnäväläinen Junttilan Kalervo (1927-2014). He innostuivat niinä 1970 – luvun lopun aikoina jo eläkeikäin lähestyessä uudelleen metsämarjain poimintaan ja metsissä samoiluihin.
Heihin vaikuttivat uskoakseni vahvimmin esimerkit. Kulkiessaan työmatkojaan Muhoksen ja Oulun väliä he näkivät maanteiden varsilla venepakolaisvietnamilaisia valtavien marjasaavilastiensa kanssa. He tulivat siihen ajatukseen ja alkoivat tuumailla sitä, että josko he saisivat poimittua edes osan venepakolaisten poimimista marjalastimääristä, niin hyvää olisi jo sekin!
Niin, esimerkiksi Reino Kylmänen ja Kalervo Junttila tosissaan ahkeroivat ja yrittivät. He kulkivat vapaa – aikoinaaan ahkerina marjametsissä. Paljon heillä olikin aikoinaan ollut kivoja mukavia onnistuneita marjastusreissuja.
Usein he muistelivat onnistunutta marjareissuaan esimerkiksi Muhoksen Junttilan Kalervon Martta vaimon kahvipöydässä istuessaan – reissulta palattuaan. Junttilan Kalervolla ja Kylmäsen Reinolla oli eräinä heidän niiden aikojen marjakavereina heitä nuoremmat Kalervon reippaat lähinaapurit Valtu Laihiainen ja Aimo Arola.
Paljon heille kertyi metsämarjoja omaan kulutukseen itse poimittuina. Jonkin verran he myös möivät kesäisin arvokkaita hilloja. Mieluisia marjapaikkoja heille oli ollut esimerkiksi Temmeksen, Muhoksen, Utajärven, Kestilän ja Tyrnävän metsissä.
Jänkäjääkärit
Muhoslainen, päivätyönsä Muhoksen Oulun Seudun Sähkö OY:n yliasentajana tehnyt sähköasentaja Reino Kylmänen oli aikoinaan ollut asevelvollisena jatkosodassa kuuluisissa jänkäjääkäreissä. Hän oli ollut siellä asevelvollisena ylikersanttina.
Jänkäjääkärit olivat olleet eräitä voittajia Suomen ja Neuvostoliiton välisessä jatkosodassa suuressa erämaapitäjä Ilomantsissa. He olivat voittaneet torjuntavoitolla elokuussa 1944 siellä käydyn merkittävän jatkosodan taistelun.
Mahtava Neuvostoliitto jätti etenemisensä sinne Ilomantsin erämaihin ja korpiin. Maatahan heillä neuvostoliittolaisilla oli jo. He olivat myös olleet rauhaa rakastavia venäläisiä. Suuren Neuvostoliiton rauhaa rakastavat venäläistä kansallisuutta olevat miehet ja naiset siirtyivät rauhan töihin ja tärkeisiin jälleenrakennustöihin laajassa Neuvostoliitossa.
Kovia olivat ukkoset ennen
Ärhäköitä, äänekkäitä ja vihaisia sekä suurituhoisia olivat olleet vanhan ajan ukkoset esimerkisi Oulujoen voimalaitosten luona ja seuduilla. Kerrattain, naapurissamme Tyrnävän Korvenkylän Keskitalossa vaimonsa kotona (Pasanen) vieraillut yliasentaja Reino Kylmänen kertoi eräällä pahalla ukkosella sähköisen ilman olleen täynnä erikokoisia paukkuvia, välkkyviä kipinöiviä, sähiseviä salamoita. Ilmassa oli lentänyt isompia ja pienempiä puita ja puiden oksia ja kiviä.
Kylmäsen Reino mainitsi joskus myös käsissään olleista ikävistä haavoista. Henkipoloa eivät kovat rajuilmat rajuine ukkosineen, lukuisine salamoineen, eivät kuitenkaan vieneet Kylmäsen Reinolta henkipoloa, mutta välillä olivat esimerkiksi hänen kädet olleet haavoilla. Joskus Reino oli joutunut lähes lihattomiksi palaneilla sormillaan liittämään tulenpalavassa kiireessä sähkömuuntajien lukuisia sähköjohtoja toimiviksi.
Lähteitä:
