Tarinaa sodista ja eräistä entisistä rintamamiehistä

FM Mauri Junttila

Viime vuosisata oli sotien vuosisata. Oli 1. maailmansota ja 2. maailmansota. Toisen maailmansodan aikana Suomessa oli talvisota, jatkosota ja Lapinsota. Talvisodassa vihollismaa oli Neuvostoliitto, samoin jatkosodassa. Vuosia kestänyt jatkosota (1941-1944) koostui hyökkäysvaiheesta, asemasotavaiheesta ja perääntymisvaiheesta.

Lapinsota nähdään liittyneen suoraan jatkosodan rauhansopimuukseen. Lapinsotaan liittyi pieni kahakka Pudasjärvellä 28.9.1944 saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden kesken. Lapinsota alkoi varsinaisesti lokakuun alusta 1944 Perämeren pohjukan satamakaupunkien Tornion ja Kemin valtauksilla.

Lapinsotaa kesti kuukausia. Taistelut pienentyivät ja heikentyivät mennessä kohden Jäämerta ja Pohjois-Norjaa. Viimeinen saksalainen sotilas poistui maastamme Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapinsodassa sodimme entisiä saksalaisia aseveljiämme vastaaan. Sanottiin, että Lapinsodassa aseveljet olivat vastakkain.

Suomen viime sotiin osallistui satojatuhansia asevelvollisia ja reserviläisiä. Heissä oli selvästi eniten ollut reseviläisiä. Heitä sanotaan sotaveteraaneiksi ja entisiksi rintamiehiksi. He olivat joutuneet ”sinne jonnekin, linjoille” asemiehiksi yleisen asevelvollisuuden kautta. Suomen armeijaa sanottiin Suomen puolustusvoimiksi.

Vuosittain armeijaan kutsuttiin 20 vuotta täyttäneitä nuorukaisia asepalvelukseen, asevelvollisiksi eri aselajeihin. Sotilaskoulutuksen jälkeen heidät oli kotiutettu. He siirtyivät reserviin.

Reserviläisinä heitä sitten kutsuttiin mukaan sotiimme. Reserviläisissä oli ollut vanhoja, jopa – 1800-luvulla syntyneitä. Esimerkiksi entinen rintamamies, tykistön reserviläinen, tyrnäväläinen Ahti Heikki Pasanen oli syntynyt 18.5.1897. Hän kuoli 2.2.1970. Ahti oli ollut sodassa kenttätykistössä. Tämä reserviläistykkimies, 1800-luvun puolella syntynyt entinen rintamamies Ahti Pasanen kävi sotansa ilman haavoja, vammoja tai vaurioita. Ahti kylläkin arveli, että tykkien jyly ja tykkien laukausten voimakkaat paineaallot vaikuttivat siten, että hänen kuulonsa heikentyi turhan nopeaan vanhemmuuden.

Sota-aikana, sotaväkipalvelukseen oli kutsuttu myös selvästi 20 – vuotta nuorempia. Asemiehiksi rintamille oli lähetetty jopa alle kaksikymppisiä nuorukaisia. Sotiin menneet monet nuoret vapaaehtoiset laskivat myös rintamamiesten keski – ikää.

Maa-ja metsätalous Suomi taistelee

Olimme olleet 1900-luvulla täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Viime sotiemme rintamamiehissä oli ollut satojatuhansia metsätöistä ja uittotöistä elantonsa saaneita miehiä. Heillä oli siis ollut vankkoja kokemuksia elää luonnossa ja monet heistä osasivat elää luonnosta. Luonnon olosuhteissa oltiin ja elettiin viime sodissa esimerkiksi laajassa Lapinmaassa ja valtavissa Laatokan Karjalan ja Vienan Karjalan sekä Aunuksen erämaissa.

Niiden vanhojen aikojen eli II maailmansodan ajan suomalaisilla rintamamiehillä oli ollut kokemuksia myös ampuma-aseista. Maaseudun miehet harrastivat yleisesti metsästystä. Hyveitä metsästäville miehille oli ollut osua pyydystettävään jänikseen tai metsäkanalintuun. He eivät siis ampuneet vain ”reikiä ilmaan – ilma mustana savusta” ja eivät he haaskanneet kallista ruutia tai arvokkaita hauleja ja luoteja.

Väärin oli ollut myös niiden vanhojen aikojen miesten haavoittaa viattomia eläimiä. Huono, suorastaan tarpeeton mies oli ollut sellainen mies, jos ei osannut arvostaa eikä kunnioittaa luonnonelämiä, viattomia luontokappaleita.

Eräistä entistä rintamamiehistä

Viime sotien rintamamiehissä oli selvästi ollut eniten 1900-luvulla syntyneitä. Eräänä esimerkkinä heistä käynee entinen rintamamies Yrjö Erkki Junttila (1900-1952). Hän oli ollut asevelvollisena nuoren Suomen armeijassa vuosina 1920-1922. Hän oli silloin ollut ratsumiesporukoissa Karjalassa Perkjärvellä. Talvi-ja jatkosotaan hän oli osallistunut kiväärimiehenä. Hän oli haavoittunut pahoin kesällä 1942 läpiammuttuna erään neuvostoliittolaisten hyökkäyksen yhteydessä Kiestingissä.

Erkki oli sittemmin ollut siitä toivuttuaan jonkinverran työvelvollisena Oulun Toppilan satamassa purkamassa saksalaisten aseveljiemme huoltolaivojen lasteja. Se oli ollut hyvää ja mieluisaa työtä sota-aikana, pula – aikana. Mukavaa oli Erkinkin ollut mennä sinne töihin purkamaan sakemannien huoltolaivojen lihavia lasteja.

Saksalaiset olivat maksaneet heille hyvän työmiehen palkan. Entisillä saksalaisilla aseveljillämme oli myös ollut paljon sellaista, josta oli pulaa. Heillä oli esimerkiksi ollut kaakaota, kahvia ja erinomaista särkylääkettä Pervitiiniä. Se oli ollut ihmelääkettä, mitä syötyään sairaskin mies oli kohta tehnyt raskaita satamatöitä kuin konsanaan riski nuorukainen. Se oli ollut piriste, mistä ei edes tullut riippuvaiseksi.

Kiestingissä kohtalo oli sanellut Junttilan Erkin kohtalosta. Hän oli haavoittunut läpiammuttuna. Aseellinen palvelus päättyi häneltä. Hän jäi henkiin. Erkki oli sittemmin ollut työvelvollinen kuntonsa puolesta jatkosodan rauhaan saakka.

Silloisen Kiestingin taistelun jälkeen lääkintämiehet olivat siivonneet taistelukenttää ja he olivat huomanneet, että ”Erkkihän hengittää vielä”. JSP:lle hänet vietiin. Erkki eli kyseisen haavoittumistapauksen jälkeen vielä kymmenkunta vuotta. Hänestä oli tullut paikkauksen jälkeen vielä kova työmies – työnarkomaani.

Erkki oli ollut maanviljelijä. Hän oli ollut talvisin metsätöissä hevosten kanssa. Oli siis osannut elää luonnossa ja luonnostakin. Erkki oli kulkenut metsätyösavotoissa myös viime sotien jälkeen muutaman vuoden hevosten ja poikainsa kanssa. Hänellä oli ollut viime sodan jälkeen kolme työhevosta tallissaan. Erkki oli lopettanut savottamiehen tienestityönsä ennen 1940 – luvun loppua. Hän ryhtyi maanviljelijäksi. Maataloustuotteilla oli ollut kovaa kysyntää viime sotien jälkeisenä pula-aikana.

Erkin ikäiset puhuivat tavatessaan vähemmän sodista, mutta kuitenkin tarinoivat he jotain sodista. Heille oli työnteko ollut tärkeintä. Se vei kaiken mielenkiinnon ja ajan. Jälleenrakennuskaudesta oli heillä myös tarinoitavaa ja paljon mielenkiintoista keskusteltavaa, kun tavattiin. Maatalouden koneellistumista myös odoteltiin ja siitä keskusteltiin. Erilaisista maataloustraktoreista juteltiin.

Olihan heille tullut paljon uusia juttukavereita sekä myös tarinoitavaa sotaevakoiden kokemuksista heidän evakkotaipaleiltaan. Heitä oli tullut ennestään tuntemattomilta alueilta. Heissä oli esimerkiksi kaunista soljuvaa Karjalan murretta puhuvia tai Kuusamon Paanjärven ja Tavajärven sotaevakoita, jotka laittoivat kivasti H – kirjaimia puhekieleensä. Heidän kanssaan juteltiin monista asioista, kun tavattiin. Sotaevakot vierailivat myös naapureissaan.

Niinä vanhoina aikoina urheilu kiinnosti edelleen meitä suomalaisia paljon. Helsingin suurkisat olivat vuonna 1947 ja kesäolympialaiset tulivat Helsinkiin vuonna 1952. Radiosta kuultiin urheilusta. Kun, oli töiden puolesta mahdollista, niin radio oli auki. Sanomalehdissä oli urheiluosasto. Kuvalehdissä oli myös urheilusta ja urheilijoista.

Suomessa olivat sotien jälkeen eduskuntavaalit. Ne olivat myös olleet erään II maailmasodan hävinneen maan – ensimmäisenä länsimaana pidetyt. Ne olivat olleet vuonna 1945. Äänestää saivat alkaa 21 vuotiaat suomalaiset vuodesta 1944 lähtien.

Että, oli meillä todella paljon ja monenmoista tarinaa ja juttua niinä sodanjälkeisinä aikoina. Oli tarinointia esimerkiksi politiikasta, urheilusta ja yhteiskunnasta. Ilmoista, satonäkymistä: nauriin, ohran, kauran, heinän, perunan ja rukiin kasvuista tarinoitiin.

Veikko Henrik Vesala (1920-2006) oli joutunut olemaan kauan asevelvollisena ja rintamamiehenä. Niin, olivat monet hänen ikäisensä joutuneet kokemaan saman. Hän oli ollut sodissa pääasiassa konekiväärimiehenä. Veikko oli kulkenut pitkän sotatiensä ilman vammoja ja vaurioita. Sellaisiakin oli entisissä rintamamiehissä ollut.

Veikko oli lähtenyt sotaansa metsätöistä. Hän palasi sodasta metsätöihin. Veikko oli ollut sodan jälkeen ensin metsäsavotoissa sydän – Savossa, Savonlinnan seuduilla. Hän oli kulkeutunut sieltä tilanhoitajaksi muhoslaisen kansanedustaja, professori, tiilitehdas – ja rakennuslevytehdasyrittäjä Aaro Kaupin Viinikan tilalle. Sieltä Veikko muutti aikanaan isännäksi kotiinsa Tyrnävälle. Hän isännöi ja puuhaili siellä ahkerana, osaavana ja touhukkaana isäntänä eläkeikäänsa saakka.

Veikko oli ollut ahkera ja kaikkeen kykenevä mies. Hän teki kaiken hyvin. Veikko oli täydellinen, perfektionisti. Esimerkiksi hänen pihansa ja maatilan rakennukset olivat hyväkuntoisia. Veikon hyvätuottoiset lehmät olivat tuorehuruokinnalla. Saivat jonkin verran myös kuivaa heinää terveysrehuna. Veikko osasi tehdä heinätyönsä oikein sadekesinäkin. Hänen lehmänsä eivät joutuneet syömään homeisia korsirehuja.

Vesalan Veikon vaimo sairasteli paljon. Veikko hoiti hänet kotona. Työteliäs ja ehtivä mies hän oli ollut.

Veikolla oli kavereina esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän mies Paavo Ikonen. Entisiä rintamamiehiä Paavokin oli ollut. Hän vieraili Veikolla ainakin itsenäisyyspäivisin. Ahkera ja tekevä sekä ehtivä Veikko leipoi kakun Paavon vierailuksi. Sitten, he joivat kivat itsenäisyyspäiväkahvit valkoisella pellavaliinalla katetun pöydän ääressä – parin sinivalkoisten kynttilän loisteessa. Paavo vieraili Veikolla itsenäisyyspäivisin – hiihtäen matkat ilmojen salliessa. Hän juhlisti siten omalla tavallaan entisten rintamamiesten ylläpitämää itsenäisyyttämme.

Veikon ajankäytöstä ja tehokkuudesta voi vielä mainita, että hän keitti melko usein makiaajuustoa. Se luetaan isotöisiin perinnekeittoruokiin. Veikko aprikoi, että vaikka makiajuusto vaatii tarkkaa valvontaa, niin ei kattilan sisällön kiehumista tarvitse jatkuvasti ”tihata”. Hän maailman menosta kiinnostuneena lueskeli silloin sanoma-ja kuvalehtiä tarkempaa, ja korkealla keittöjakkaralla istuen seurasi toisella silmällä juustokeiton valmistumista. Hyvää, hyvin onnistunutta makiaajuustoa Veikko keitti.

Veikolla oli ollut hyvä terveys. Hän kävi vielä eläkeikäisenä talvisinkin polkupyörällä Oulun helluntaiseurakunnan messuissa. Matkaa oli suuntaansa lähelle 40 kilometriä.

Se, että entinen rintamamies Veikko otti vastaan Jeesuksen. Sillä oli ollut merkitystä hänen selvitä kunnialla elämästään. Veikon elämänkokemuksissa oli ollut ikävä sotien kausi. Hänelläkin se oli ollut pitkä kausi.

Entinen rintamamies Oiva Erkki Iisakki Junttila (1922-2001) oli joutunut asemieheksi nuorukaisena. Oiva oli harrastanut nuorena metsästystä ja kalastusta Leppijärvestä. Hänkin oli ollut nuorena paljon metsätöissä. Oiva osasi siis elää luonnossa ja luonnosta. Hän oli ollut ennen vanhaan eräs entisen Temmeksen suojeluskunan jäsen.

Oiva oli ollut eräs Raahessa jatkosotaan lyhyessä ajassa koulutettuja asevelvollisia. Hänet lähettiin asemiehenä taisteluihin Uhtualle ja Kiestinkiin. Kesällä 1944 hän oli ollut sotilaana Karjalan rintamalla perääntymisvaiheessa. Oiva oli joutunut syksyllä 1944 mukaan Tornion valtaukseen. Hän menetti siellä jalkansa. Saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunnut vasemman jalan luuhun polven yläpuolelle.

Oiva oli sairastanut vuorollaan ripulit, kuumeet ja yskät, kuin monet muutkin ”linjoilla” olleet. Se, että hän selvisi hengissä pahoin havoittuneena hyhmäisestä viemäristä. Se johtui siitä, että hänellä oli nähtävästi silloin ollut hyvä fyysinen kunto.

Oiva oli pudonnut päistikkää hyhmäiseen veteen. Hän oli hyvin nopeasti sitonut rikki ammutun jalkansa repusta löytyneellä. Ensin tietysti sitoa nopeasti kiristyssiteitä veriseen jalkaansa. Oli sitten lopuksi viilellyt puukolla vielä reppunsakin siteiksi.

Herkästi ampuvien saksalaisten tulituksen alta, Oiva oli vedetty viemäristä tapsien eli silloisten puhelinjohtojen avulla. Työ voitiin tehdä vasta pimeimmän yön aikana. Hänen vasemman jalan reisiluuhun räjähtävällä luodilla ammuttu, hyvin sitomansa, resuksi ammuttu jalkakin saappaineen oli noussut Oivan mukana pois vesiviemäristä.

Oivan jalkaa oli yritetty hoitaa paremmin ja kauan Oulun sotilassairaalassa. Ei se ollut lähtenyt paraneen eivätkä luut alkanet luutua. Pitkien hoitoyritysten jälkeen jalka oli jouduttu katkaiseen polven yläpuolelta.

Entinen rintamamies Oiva sai rintamamiestilan kotinsa vierestä vuonna 1947. Hän oli ollut myös uudelleen koulutuksessa Loimaalla. Hänestä oli tullut suutari. Oiva sai valtiolta suutariompelukoneen ja pienen hevoskuorman suutarointitarpeita. Hänestä ei tullut maanviljelijää eikä suutaria. Hän muutti Ouluun muiden töihin.

Teki hän kuitenkin useita vuosia yhteiskunnalle hyödyllistä. Oivan Erkki – isä osti keväällä 1952 Oivalle uuden harmaan petrooli Ferguson traktorin. Hän ajoi sillä kotikylästään Valiolle meneviä maitoja maantien varteen, kunnes maitoauto alkoi kiertää sielläkin. Kesien 1952-1957 aikana Oivan Ferguson oli ollut sammutettuna vain huoltojen ja tankkausten ajaksi. Se oli ollut jatkuvasti kyläläisten peltotöissä kotikylän maidonajon lisäksi.

Oivakaan ei pitänyt näkemistään sodan julmuuksista ja raakuuksista. Kun, hänet oli Torniossa kätketty haavoittuneena erään perunakellarin räystään alle. Perunoitten päälle samaan kellariin oli jätetty myös eräs suomalainen haavoittunut rintamamies. Saksalaiset olivat löytäneet hänet. Mies oli tökitty pistimillä hengiltä ja sitten vielä ammuttu. Oivan kertoi, että entiset saksalaiset aseveljet ”Tappoivat hänet turhan hyvin. Vähempikin olisi piisannut”. Oiva oli voinut seurata suomalaisen aseveljen hengiltä ottoa pienestä seinähirren raosta.

Tornion valtauksessa Oiva oli potkaissut erään saksalaisten parakin oven sisään ja syöksynyt sisälle pislari (konepistooli) käsissään. Parakissa oli ollut saksalaisia haavoittuneita. Saksalaisten lääkintävääpeli oli antanut Oivalle kultaisen taskukellon, kun hän ei ollut alkanut räiskiä pislarisarjoja sisälle syöksyttyään. Oiva oli näytellyt kultakelloaan aseveljilleen. Eräs suomalaisluutnantti oli ottanut haavoittuneitten saksalaisten henkiinjätöistä annetun lahjakellon pois Oiva – rievulta.

Oiva kävi jonkin verran veteaanitapaamisissa. Hänellä oli joitakin rintamamiestuttuja. Oiva ruukasi polttaa muutamia sinivalkoisia kynttilöitä itsenäisyyspäivänä ja juoda hyvät kakkukahvit vuosipäivän kunniaksi. Myös hänen mielestään entiset suomalaiset rintamamiehet takasivat Suomen itsenäisyyden.

Muutamista vääryyksistä

Vääryyksiä liittyy sotiin. Niistä käy esimerkkinä se, että sadattuhannet suomalaiset ojankaivajat, kyntäjät ja kylväjät joutuivat olemaan jatkosodassa asekädessä vuodesta toiseen. Oli pulaa leivästä ja muustakin ruuasta. Muutama suomalainen jopa nääntyi nälkään niinä aikoina. Ihmisiä menehtyi nälästä johtuviin sairauksiin. Saksalaisten aseveljiemme ruoka – avut olivat pieniä ja riittämättömiä koko Suomen kansalle.

Surullista oli sekin, että jatkosodan ajan suur – Suomi ajattelu oli kaiken hallitsevaa. Elettiin asevelinatsien hakaristilippujen varjossa suur – Suomi huumassa. Lehdissä oli toistuvasti kirjoituksia tulevasta suur – Suomesta. Niitä oli monien karttaluonnosten kera. Harhaiseksi ja houreiseksi suur – Suomi haaveemme kuitenkin osoittautui. Erikoisempaa oli, että suur – Suomi ”viiraaminen” sai mukaansa paljon kansaamme. Lähes koko kansa hypnotisoitui siitä. Natsi – Saksasta otettiin siinäkin asiassa mallia.

Surullista, että jatkosodan propaganda oli räikeää, houreista ja harhaista. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana propaganda lauloi tuttua virttään raaoista päällekäyvistä hunnilaumoista. Vaikutti, että liittotuneitten USA olikin suomalaisten aseveli?

Kesän 1944 sotatapahtumat Karjalan Kannaksella osoittivat sen, että Neuvostoliiton asevoimat, puna-armeija oli hyvin varustettu miljoona-armeija. Sen liittolainen rikas USA avusti sitä. Jatkuvasti kulki heiltä sotatarvikkeita ja ruoka-avustuksia monin suurin laivasaattuein Murmanskiin ja Vladivostokiin. Paljon upottivat akselivaltojen natsisaalistajat laivasaattueiden laivoja. Mutta, paljon niitä saapui lasteineen perille.

Huonoja puolia olivat nuokin: Rintamien siirtyessä kauemmaksi itään, huolto sieltä ja sinne oli heikkoa. Kaatuneet suomalaissoturitkin, kun kuljetettiin kotiseurakunnan kirkkomaihin. Tuhlaamista oli se, että pieni köyhä Suomi perusti itä – Karjalaan kalliita hallintoalueita. Miehitys jäi meiltä sinne vain vuosiin 1941-1944.

Sinne rakennettiin suuria vankileirejä. Natsien pohjoiset aseveljet, fasistihenkiset suomalaiset sulkivat niihin Karjalan alkuperäisväestöä. Sulkivat niihin Suomen heimon sukuisia kauniita karjalaisia nälkään ja kurjuuteen. Heitä kohdeltiin leireillä julmasti – alempi rotuisina pidettiin. Piestiin, raiskattiin ja tapettiin mielivaltaisesti.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/3._divisioona_(jatkosota).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_suojeluskuntapiiri

http://www.sotainvalidit.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotaveteraani

http://www.laitasaari.fi/laitasaaren-palvelut/soson-tiili/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornionlaakson_taistelut

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_1940-luvulla

https://fi.wikibooks.org/wiki/Suomen_historia/J%C3%A4lleenrakennuksen_aika

https://fi.wikipedia.org/wiki/Savotta

https://skr.fi/fi/suomalainen-rintamamies-tunteva-sotilas

http://taidetarkkailija.blogspot.fi/2016/11/eloa-juoksuhaudoissa-sodasta-puhuttiin.html

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83999/gradu06241.pdf?sequence=1

http://markkulehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133370-suomen-sodanajan-vahvuuksista-ennen-ja-nyt

http://80.246.169.132/jr50/kokoonpanoja.php

http://www.mikkeli.fi/museot/paamajamuseo/suomi-sodassa-1939-1945

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/jatkosota-maanpuolustus/hyokkaysvaihe

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suur_Suomi.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_keskitysleirit

http://hommaforum.org/index.php?topic=81575.0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.